Juomavinkit grilliruoalle

Grillauskausi on alkanut, ja kesäisin moni tykkää valmistaa ruokansa grillaten. Grillissä voi valmistaa useita herkkuja lihasta, kalasta ja kasviksista, joten myös juomavalikoiman on syytä olla monipuolinen. Juomien on hyvä olla hieman runsaamman makuisia, koska grillatessa ruokiin tarttuu mm. savun makua. Tässä blogissa annamme muutaman juomavinkin eri grilliruuille.

Liha

Grillatun lihan kanssa sopii juomaksi punaviini. Jos olet valinnut lihaksi possua, kannattaa kokeilla esimerkiksi cabernet sauvignonia tai merlotia. Possun kanssa voi testata myös valko- ja roseeviinejä sekä voimakkaasti humaloitua olutta.

Naudanlihaan sopii punaviini, jonka maku on voimakas. Oluista naudanlihan kanssa kannattaa kokeilla esimerkiksi tummaa ja vahvaa lageria.

Kana

Kanan kanssa sopii valkoviini tai roseeviini. Jos valitset kanalle punaviinin, se kannattaa olla kevyt ja pehmeä. Oluista kanan kanssa voi kokeilla lageria ja vehnäolutta.

Kala

Kalojen rasvapitoisuuksissa on eroja, joten myös juomat on valittava sen mukaan. Täyteläiset valkoviinit ja pehmeät punaviinit sopivat hyvin rasvaisille kaloille. Valkoviineistä hyviä ovat esimerkiksi chardonnay ja riesling. Oluista sopivia ovat esimerkiksi tumma lager ja vehnäolut.

Jos kalassa on vähemmän rasvaa, kannattaa kokeilla hieman kevyempää valkoviiniä. Vähärasvaiselle kalalle sopiva olut on esimerkiksi lager ja pils.

Kasvikset

Grillattuun kasvisruokaan sopii valko- tai roseeviini. Myös punaviini käy kasvisten kanssa, mutta tällöin kannattaa valita kevyt vaihtoehto. Oluista sopivia ovat vehnäoluet ja lagerit.

Jälkiruoka

Jälkiruoan kanssa voi testata erilaisia jälkiruokaviinejä, kuohuviinejä sekä sampanjoita.

Viewed: 1156

Viinikauppa suosittelee

Edellinen artikkeli Juhlat tulossa? Näillä vinkeillä onnistut!
Seuraava artikkeli Esittelyssä 4 siideriä kesäksi