Mitä on gini?

Gini on noin alkoholipitoisuudeltaan 40 tilavuusprosenttista, kirkkaan väristä alkoholia, jonka valmistuksessa on käytetty katajanmarjoja. Ginin valmistus lähti liikkeelle Hollannista, mistä se on matkannut Iso-Britannian kautta koko maailmaan. Tunnetuimpia ginipohjaisia juomia ovat martinit ja gin&tonicit.

Hollannista maailmalle

Gini tunnettiin alunperin “hollantilaisena rohkeutena”. Se kehittyi hollantilaisesta Genevier-viinasta, johon lisättiin katajanmarjoja peittämään mallasviinan karkea maku.


Englantilaiset kohtasivat ginin 1600-luvun taistelutantereilla ja ottivat sen lämpimästi omakseen. Englannissa ginistä tuli erittäin suosittu juoma. Gini-buumi kohosi kattoon 1700-luvulla, kun huonolaatuinen vilja luvattiin viinan tekoon. Ginistä tuli halpa ja haluttu kansan juoma, jota oli runsaasti saatavilla.


1800-luvulla ginin verotus Englannissa kohosi, ja samalla juoma sai kasvojenkohotuksen. Ginin nauttiminen siirtyi ravintoloihin ja sitä alettiin käyttää erilaisissa cocktaileissa. Näistä ovat tuttuja nykyäänkin esimerkiksi martinit.

Mitä gini pitää sisällään

Aluksi gini oli makeaa, viljasta tai perunasta tislattua alkoholia. Runsaan sokerin käyttö tuotti terveysongelmia, ja siksi Englannissa alettiin valmistamaan kuivaa giniä, London Dry giniä. Makeammat ginit ovat pitäneet pintansa, ja niitäkin valmistetaan edelleen.


Katajanmarjat ovat ginin tunnistettavin osa. Niiden lisäksi ginejä voidaan maustaa monilla muillakin aineksilla, kuten aniksella, ruusuilla ja korianterilla. Näin pyritään tuottamaan tunnistettavia ja ainutlaatuisia ginejä.


Aromeja lisätään giniin kolmella tavalla: höyryttämällä, uuttamalla tai suoraan valmiiseen tisleeseen. Höyrytysmenetelmässä juoma johdetaan tislauksen aikana aromien läpi. Uuttamisessa aromit lisätään nesteen joukkoon tislautumaan. Näitä menetelmiä myös yhdistämällä saadaan aikaan yhä uusia, persoonallisia ginejä.


Tislaamisen jälkeen gini on valmis pullotettavaksi. Joitakin ginejä kypsytetään vielä tynnyreissä, jolloin niihin tulee lähes viskimäinen maku.

Suositut ginijuomat

Suomessa gini tunnetaan lonkeron eli Long Drinkin ainesosana. Se kehitettiin Helsingin olympialaisiin 1952. Juoman suosion ansiosta valmistus ei tyrehtynyt kisojen jälkeen.


Gin&tonic-drinkistä on tullut jälleen trendikäs. Katajanoksilla ja jäillä koristeltava juoma valmistetaan yhdistämällä giniä ja tonic-vettä. Tonic on usein hiilihapotettua, esimerkiksi sitruunalla maustettua juomaa, jossa ei itsessään ole alkoholia.


Martinit tehdään yhdistämällä giniä ja vermuttia, joka on maustettua viiniä. Usein juoma koristellaan tikkuun pistetyillä oliiveilla tai sitruunankuorella. Martineja ei aina yhdistetä giniin, sillä niitä tehdään myös vodkasta.

Tutustu näihin gineihin Viinikaupan valikoimassa:

Viewed: 1198

Viinikauppa suosittelee

Edellinen artikkeli Vinkit lahjaviinin hankintaan