Viini-Marja esittelee: Cigarra Reserva, Shiraz-Touriga Nacional

Jouduin mainosmiesten ansaan. Kävelin ostoskeskuksessa, selvä tavoite mielessäni. Yhtäkkiä nenääni tulvi hurmaava vohvelin tuoksu. Olen ennenkin kävellyt paikasta ohi ja vaivalloisesti välttänyt houkutuksen, mutta nyt en pystynyt vastustamaan. Sain mansikkahillolla ja kermavaahdolla kuorrutetun vohvelinpalasen. Kerma oli aitoa, mutta missä oli vohvelin maku ja tuoksu?

 

Kävelin käytävää, jossa koru- ja kultaliikkeitä. Niitä oli useita molemmin puolin. Ihmettelin mistä pöllähti runsas hajuveden tuoksu. Aivan ihana, ylellinen tuoksu leijui kauppojen sisäänkäynnin luona. Tulin ohi toistamiseen ja tunsin taas hyvän tuoksun. Siinä vaiheessa tajusin, että kauppakeskus käyttää tuoksua ihmisen houkuttelemiseksi myymälöihin. Miten tehokasta! En sortunut arvokoruihin rahanpuutteen vuoksi, mutta vohveliin retkahdin, joka ei ollutkaan edes sen hyvän tuoksun aiheuttaja.

Viini, jota tänään maistelin, portugalilainen Cigarra Reserva, ei tuoksunut millekään ennen, kuin se oli lasissa. Hyvä viini, kuten tämä kyseinen, ei tarvitse mitään mainoskepposia. Se tuoksuu hyvälle ja sen voimakas maku on aivan ihana. Sopii, vaikka sellaisenaan maistelemiseksi. Pastaruuan kanssa oiva pari, liharuuista puhumattakaan.

Viinikauppa suosittelee

Edellinen artikkeli Vinkit lahjaviinin hankintaan