Blogi Post
Italian viinikulttuuri

Italian viinikulttuuri

Italia on yksi vanhoista viinimaista. Sen viinikulttuuri on rennompi ja sallivampi kuin esimerkiksi ranskalainen. Viini on juurtunut osaksi italialaisten mielenmaisemaa niin paljon, että se rinnastetaan osaksi elämän kantavia totuuksia.


Viini saapui Italiaan Kreikan kautta. Roomalaisaikana viinistä tuli lähtemätön osa italialaista kulttuuria. Yksi teoria on, että juomavesi oli usein niin kelvotonta, että viini oli turvallisempi valinta. Viiniä ja vettä myös sekoitettiin, sillä viinin uskottiin puhdistavan veden. Nykyäänkin italialaiset voivat lorauttaa viiniinsä vettä, tai jopa Coca Colaa, ilman omantunnon tuskia.


Italialainen viinikulttuuri on muutenkin rennompaa kuin Ranskan puolella. Italiassakin viiniä pidetään ruokajuomana, mutta viinin valinta on vapaampaa. Punaviini käy kalan kanssa siinä missä valkoviini.


Italiassa viininviljely on levittäytynyt koko maahan pieninä tiloina. Laaja viljely on kehittänyt alueille tyypillisiä rypälelajeja, jotka eivät menesty muualla. Tämä tuottaa italialaisiin viineihin persoonallisia makuja.


Viini ja leipä ovat italialaisen mielenmaiseman  ydin. Ne ovat juurtuneet niin syvälle kulttuuriin, että niitä käytetään elämän perustotuuksien kuvaajina. Hyödynnä vaikkapa nämä sanonnat, kun seuraavan kerran tunnelmoit italialaisen viinin parissa:


In vino veritas. Totuus on viinissä

Una cena senza vino e come un giorno senza sole. Ateria ilman viiniä on kuin päivä ilman aurinkoa.

Amici e vini sono meglio vecchi. Viini ja ystävyys paranevat vanhetessaan.

Pane al pane, vino al vino. Leipä leipänä ja viini viininä.

Viewed: 2952
Related products