Blogi Post
Faktoja siideristä

Faktoja siideristä

Siideri on oluen ohella yksi vanhimmista alkoholijuomista, ja uskotaankin, että siideriä on valmistettu jo 1000-luvulla eKr. Englannissa 1300-luvulla lapsia kastettiin siiderillä, ja 1600-luvulla maatyöläiset ovat saaneet palkaksi siideriä.

Suomeen siideri on tullut vasta 1960-luvulla. Tavallisiin ruokakauppoihin se ilmestyi vuonna 1995. Suomen ensimmäinen siideri oli Golden Cap, jota pystyi ostamaan Alkosta vuonna 1962 nimellä Cider. Lisäksi 1960-luvun lopussa ruokakaupoista sai elintarvikkeeksi luokiteltua pariprosenttista White Capia.  Suomessa siideriä kulutetaan arviolta 60 miljoonaa litraa vuodessa, eli noin kaksitoista pulloa per henkilö, josta naiset juovat noin puolet.

Kuiva siideri maistuu yleensä voimakkaammalle, koska makean siiderin sokeri tasaa makuja. Siideri säilyy noin vuoden verran. Se sisältää pilaantumiselta suojaavaa rikkiä enemmän kuin olut. Pilaantumisherkimpiä ovat muovipulloissa säilytettävät siiderit, sillä niissä vaarana on ilman pääsy huokoisen pullon läpi.

Siideristä kulkee legenda, jonka mukaan Englannissa haavasiteet kostutettiin siiderillä paranemisen edistämiseksi 1800-luvun alussa. Lisäksi siiderin väitettiin auttavan kihtiin, päänsärkyyn ja mahakipuun.

Viewed: 1060
Related products