
5 mielenkiintoista faktaa saksalaisesta olutkulttuurista
Saksa on yksi oluen kulutuksen ja tuottamisen suurmaista. Tässä on muutama mielenkiintoinen fakta, joita et ehkä tiennyt Saksan olutkulttuurista.
1. Saksa ei ole ”maailmanmestari” oluen kulutusmäärässä
Saksa tuottaa suuren osan maailman oluista ja on oluen tuottamisen kärkimaita, mutta oluen kuluttamisessa Saksa ei kuitenkaan ole kärjessä. Tšekkiläiset vievät voiton oluen kuluttamisessa.
2. Eri puolella Saksaa tarjoillaan eri oluita
Saksalaisessa pubissa saa tietysti aina olutta, mutta olut vaihtelee kaupungeittain. Monet pubit tarjoavatkin paikallista olutta. Jos siis sanot pubissa: ”Yksi olut, kiitos”, tarjoilija ei kysy mitä olutta haluat, vaan tuo sinulle paikallista olutta.
3. Kaikki olut ei ole ruskeaa
Berliinissä voit tilata olutta, johon on lisätty maustettua siirappia. Voit tilata esimerkiksi vadelman makuisella siirapilla maustettua olutta, joka värjää oluen punertavaksi.
4. Et tarvitse paperipussia
Toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ei tarvitse paperipussia oluen peittämiseen julkisella paikalla. Ei ole harvinaista nähdä ihmisten juovan avoimesti olutta esimerkiksi junassa ja muilla julkisilla paikoilla.
5. Kierrättäminen kannattaa
Ympäristöystävällisyydestään tunnetut saksalaiset ovat innokkaita kierrättäjiä. Jokaisella muovi- ja lasipullolla on pantti kuten Suomessakin. Jos siis matkustat Saksaan, muista kierrättää!