Viski ruokajuomana
Viskiä ei yleisesti pidetä ruuan kyytipoikana. Silti se sopii erinomaisesti niin grillipihvien kuin juustojenkin kaveriksi. Lue, miten yhdistät viskin ja ruoan!
Jääpalat, yömyssyt ja sikarien tunkkainen tuoksahdus. Nämä asiat yhdistetään viskiin, ei niinkään sushi tai kermajuusto. Molemmat ovat kuitenkin hyviä maku-kumppaneita viskille. Viskien käyttämistä ruokajuomana onkin karsastettu aivan turhaan ja ne ovat hiljalleen nousemassa ruokapöydän aatelisiksi.
Hoksaa ainakin nämä
Viskien yhdistämisestä ruokaan ei ole olemassa tarkkoja ohjeita. Viinien käyttöön on vakiintunut käytäntöjä, joiden mukaan suosituksia on helppo tehdä. Tarjotaan esimerkiksi punaista viiniä lihan ja valkoista kalan seurana. Viskin suhteen on luotettava omaan makuaistiin ja karttuvaan kokemukseen. On kuitenkin muutamia suuntaviivoja, joita pitkin voi lähteä etenemään kohti täydellistä makuelämystä.
Ruoan ja viskin yhdistämisessä tärkeintä on huomioida viskin raskaus. Erittäin täyteläinen tai raaka viski peittää alleen kaikki heikommat maut. Kevyemmille mauille, kuten kanalle ja kasviksille kannattaa valita kevyempi viski ja samoin rasvaisempien ruokien kanssa voi tarjota tuhdimpaamin juomaa.
Ainoa varsinainen rajoitus ruoan ja viskin yhdistelemisessä on tulinen ruoka. Suuta poltteleva, chilinen ruoka ei sovi yhteen viskin kanssa, koska silläkin on lämmittävä vaikutus. Jos molempia tarjotaan samalla aterialla, olisi sama heittää bensaa liekkeihin. Palokuntaa ei tarvitse kutsua paikalle, kun nämä kaksi pidetään erossa toisistaan.
Kokeile näitä makupareja
Nyt, kun suuntaviivat ovat selvillä, voit tarttua pulloa kaulasta ja kokeilla viskiä erilaisten ruokien kanssa. Nappaa tästä talteen vinkit.
Juustot
Erilaisille juustoille sopivat erilaiset viskit. Jos siis suunnittelet juustolautasta, pohdi myös muutama viski niiden kanssa maistettavaksi. Sinihomejuuston kaveriksi sopii turvesavuinen viski, kuten Talisker. Kermajuustolle on parempi bourbon-tynnyrissä kypsynyt viski, kokeile vaikkapa Glenlivet.
Liha
Täyteläisten ja raskaiden liharuokien, kuten riistan kumppaniksi viski on täydellinen valinta. Sen sisältämä runsas etanoli leikkaa rasvaisuutta. Erityisesti sherry-tynnyreissä kypsytetyt viskit täydentävät tämän liiton. Testaa Glenfarclas.
Grillilihan kyljessä voisi tarjota erilaista virvoketta. Grillin tuoma voimakas maku kestää jopa amerikkalaisia viskejä, joilla on terävä sivallus. Vai kestääkö? Ota selvää lasillisella Bulleitia.
Kala
Miedot kalakeitot, savustettu kala ja sushi ansaitsevat parikseen miedompaa viskiä. Tähän tarkoitukseen sopivat bourbon-tynnyreissä muhineet viskit, kuten Glenkinchie. Sen sijaan grillatun kalan kanssa vai makustella tuhdimpaakin juomaa. Kokeile tähän tarkoitukseen Bowmorea.
Jälkiruoat
Viski sopii upeasti suklaan ja erityisesti tumman suklaan rinnalle. Suklaiset jälkiruoat, kuten browniet saavat uusia sävyjä sherry-tynnyrissä asustelleesta viskistä. Tarkoitukseen voi kokeilla samaa viskiä, kuin riistan kanssa tai sekoiteviskejä, kuten Chivas Regal.
Raikkaiden jälkiruokien kanssa sopivat erilaiset viskit. Marjaisat ja kermaiset herkut kannattaa yhdistää kevyempiin viskeihin, kuten jo aiemmin mainittu Glenlivet.
Amerikkalaiset viskit ovat kenties turhan teräviä jälkiruokien pariksi, mutta erilaisten kuumien hedelmä-jälkiruokien kanssa niitä kannattaa kokeilla. Esimerkiksi kanelilla maustetut uuniomenat voivat toimia hienosti Jim Beam tilkan kanssa.